Päätin siis sittenkin tehdä tähän alkuun prologin, koska muuten juttua olisi tullut liikaa, kun olisin alkanut selittämään siellä ekassa osassa jotain. Mutta ei hätiä, kaikki kuvat on otettu ja ekasta osasta puuttuu vain teksti. Joten ensimmäinen osa ilmestynee huomenna tai viimeistään ylihuomenna. Pyydän muuten anteeksi tämän prologin kuvien huonolaatuisuutta, asia korjaantunee tässä kunhan saisin vain hieman aikaa tällä koneella, mihin Sims on asennettu. Ja kuvathan ovat tässä osassa mustavalkoisia, koska tämähän on prologi. ( Jos joku ei tajua.) Niin ja vielä, jos huomaatte kirjoitusvirheitä, sanokaa, niin korjaan. Ainiin, muistakaapas sitten, että tämä ei ole meidän maailmamme, vaikka välillä saattaa siltä tuntua. Korostan tätä varsinkin seuraavien osien varalta. No niin, lopetetaampa tämä loputon jaarittelu ja aloittakaamme...

Halidar Secylion katsoi itseään huolestuneesti peilistä ja pölläytti ilmoille vielä uuden puuteripilven. " Eihän sen nyt pitäisi näkyä? Eihän se vain näy?" hän mietti ääneen hyvin hermostuneena. Halidar keikautti päätään arvioivasti ja loi viimeisen kriittisen silmäyksen peiliin. " Ei se näy", hän totesi itselleen helpottuneena ja kohotti käden poskelleen. Sitten hän loi peilille pienen, salaperäisen hymyn ja lipui olohuoneeseen kujeellinen hymy huulillaan.

Halidar istahti miehensä Dewwetin viereen sohvalle. " Mitäs rouvalle kuuluu?" Dewwet kysyi hellästi ja suukotti vaimonsa poskea. " Hyvää vain. Meille molemmille", Halidar vastasi ja ponnisteli kovasti pitääkseen kasvonsa peruslukemilla. " Molemmille?" Dewwet toisti hieman häkeltyneenä. " Niin, minulle ja vauvalle", Halidar kujersi ja ujuttautui miehensä kainaloon. " Vauvalle?" Dewwet toisti täysin lamaantuneena. " Anteeksi kulta, minä jätin pillerit pois, kun", Halidar aloitti hätäisesti, ilmeisen hämmentyneenä miehensä reaktiosta.

 

 

Dewwet nousi hitaasti seisomaan ja jäi tuijottamaan seinää. Halidar katsoi hieman syyllisenä miestään ja sanoi hiljaisella äänellä: " Mitä sinä ajattelet tästä?"

 

 

Dewwet ei oikeastaan tiennyt mitä olisi ajatellut tästä. Hänen vaimonsa olisi raskaana. Hän saisi vauvan. Dewwetistä tulisi isä. Se olisi järkyttävä elämänmuutos ja Dewwet ei ollut aivan varma pystyisikö hän siihen. " Ei", Dewwet mutisi. " Mitä ei?" Halidar inahti ja nousi itsekin seisomaan. " Ei se ole paha asia", Dewwet sanoi yhtäkkiä hymyillen ja kääntyi vaimoonsa päin.

 

 

" Eikö?" Halidar kysyi hieman epäilevänä ja kohotti kätensä Dewwetin hartioille. " Ei se ole", Dewwet toisti. Tämä olisi Halidarille tärkeää ja olihan Dewwetkin jo miettinyt… vauvaa. Mutta silti uutinen oli tullut yllättäen ja Dewwet ei ollut vieläkään ihan varma reaktiostaan.

 

 

Halidarin kasvoille kohosi hitaasti säteilevä hymy ja hän katsoi miestään silmät säihkyen. " Minä tiesin, ettet sinä suuttuisi. Siksi minä juuri rakastankin sinua, sinä iso nallekarhu", Halidar huokasi ja vajosi miehensä syleilyyn.

 

Muutama viikko kuluu...

 

 

Halidarin julistuksesta oli kulunut jo muutama viikko. Nyt Halidar lepäili sängyllä ja unelmoi tulevaisuudesta. Dewwet tuntui kolistelevan jossain keittiön puolella. Juuri kun Halidar tuumi millaisen huoneen tulevalle pienokaiselleen sisustaisi, hän kuuli jostain ikkunan ulkopuolelta kolahduksen. Ensin Halidar ajatteli sen olleen pelkkä ikkunaan lentänyt lintu, mutta sitten hän nousi pelkästä uteliaisuudesta ja vilkaisi ikkunasta ulos. Hän kirkaisi kauhistuneesti heti sen tehtyään.

 

 

Dewwet oli ollut keittiössä laittamassa itselleen ja Halidarille muroja aamiaiseksi. Hän oli juuri etsiskelemässä kaapista lusikoita, kun jokin sai hänet säpsähtämään pahemman kerran. Hän kuuli Halidarin järkyttyneen kiljaisun, nopeasti vaimean tömähdyksen ja sitten vain hiljaisuutta.

 

 

Hetken Dewwet seisoi paikoillaan kuin halvaantuneena ja sitten hän sai ajatuskykynsä takaisin ja hän pinkaisi heidän makuuhuoneensa ovelle.

 

 

Makuuhuoneessa ei ollut mitään. Vaikka Dewwet oli täysin varma että Halidar oli ollut siellä ja oli kuullut sieltä Halidarin kiljaisun, niin siellä ei ollut mitään. Eikä mikään viitannut siihen että siellä olisi ollut jotain. Järkyttynyt henkäys oli ainut, mitä Dewwet sai ilmoille.

 

 

" Mitä ihmettä?" Dewwet sopersi tuntien pituisilta tuntuvien minuuttien päästä. Halidar ei olisi voinut lähteä mihinkään huoneesta, sillä muita ovia, kuin tämä, millä Dewwet oli, ei ollut ja ikkuna oli kolmannessa kerroksessa, he asuivat kerrostalossa näes.

 

 

" Mitä on tapahtunut?" Dewwet toisti tyrmistyneenä. Hän katsoi huonetta avoimen järkytyksen vallassa ja huomasi vasta kääntyessään, että tyynyn alta pilkotti jotain. Paperilappu. " Hän on meillä", Dewwet luki ääneen, eikä voinut tajuta viestiä. Mistä ihmeestä siinä puhuttiin? Kenellä 'meillä'? Sitten hänen päässään alkoi syntyä ajatus. Jos jotkin kidnappaajat olivat vieneet Halidarin? Mutta miksi? He eivät olleet rikkaita, eivätkä muutenkaan mitenkään erikoisia. Dewwet ei edes huomannut, kun hänen poskillaan alkoivat valua kirkkaat kyynelkarpalot. Hän pusersi paperin mytyksi ja heitti sen nurkkaan. Sitten hän itki avuttomasti, kuin pieni lapsi.

 

 

" Ei auta. On pakko ryhdistäytyä", Dewwet takelteli ja pyyhkäisi kyyneleet pois silmänurkistaan. Dewwet otti puhelimen taskustaan ja alkoi naputella poliisin numeroa. Hän puhui puhelimeen takkuisella ja itkun tukahduttamalla äänellä, mutta poliisit lupasivat tulla paikalle tarkastamaan huoneen ja kaikkea muuta, mitä Dewwet ei voinut muistaa. Hänen mielessään oli vain Halidarin katoaminen. Rakkaan Halidarin… ja vauvan. Sen tajutessaan Dewwet puhkesi uudestaan itkuun.

 

 

Dewwet sai koottua itsensä ja hän hoippui keittiöön ja avasi yläkaapin oven. Hän otti sieltä viinipullon ja kaatoi sitä lasillisen. Hän joi pari kuppia ja tarttui sitten itse pulloon ja joi sen lähes yhdellä hörppäyksellä tyhjäksi. Hän oli edelleen hämmentynyt ja surullinen ja tunsi olevansa äärimmäisen avuton, mutta viini auttoi… hieman. Ennen kuin Dewwet edes tajusi mitä teki, hän nosti kaapista toisen pullon ja joi. Hän ei silloin edes tiennyt mihin se johtaisi.