Pahoittelen, luku on lyhyt ja kuvat ( ja kenties kirjoituskin) paikoitellen töksähtäviä. Tämä luku on kaikista puutteistaan huolimatta omistettu ystävälleni Honeylle, jonka ansiosta meidän aina niin tyhmänrohkea Scaromme on olemassa.

Olen mökillä 29.6.-2.7. Kainuun rastiviikolle menen 5. päivä ja sen jälkeen olen vielä viikon Lapissa. Olen siis poissa myös 5.-19.7., joten seuraavan osan saapumiseen on pitkä aika, koska se ilmestynee vasta noiden matkojen jälkeen.

Myöhemmin illalla he olivat käyneet nukkumaan, vaikkakin melkoisen hermostuneina. Scaro nukkui omassa huoneessaan ja tytöt nukkuivat Scaron vanhempien sängyssä. Maraleia oli hieman epäillyt, että eivätkö Scaron vanhemmat tulisivat kotiin. Scaro oli vakuutellut, että hänen vanhempansa pysyisivät poissa.

 

Keskellä yötä Teilia havahtui kolinaan, joka tuntui tulevan jostain tuvan puolelta. Teilia nousi säikähtäneenä ylös ja vilkuili pelästyneenä ympärilleen. Illan tapahtumat olivat vielä tuoreina hänen mielessään ja hän tuntui nyt säikkyvän lähes kaikkea. Maraleiakin nousi unisena istumaan. " Mitä nyt?" hän haukotteli uneliaasti. " Ei mitään. Luulin vain kuulleni jotain kolinaa", Teilila rauhoitteli, vaikka ei tuntenut itsekkään oloaan kovin rauhalliseksi.

 

 

" Kolinaa?" Maraleia kysyi rauhattomasti. " Varmaan vain joku rotta tai jotain. Käyn juomassa, nuku sinä vielä", Teilia sanoi hivenen levottomana. Maraleia haukotteli ja vetäytyi takaisin peiton alle nukkumaan.

Mikä ihme ääni se oli, Teilia mietti huolestuneena ja astui ovesta ulos. Hän kuitenkin jähmettyi siihen.

 

 

" Mitä ihmettä?" Teilia henkäisi kauhistuneesti. Tämähän oli kuin painajaisunta. Ensin se lintu ja nyt… tämä.

 

 

Teilian kohtasi tuvassa kolme mustiin kaapuihin pukeutunutta miestä. " Kas, täällähän yksi neiti onkin", yksi miehistä virkkoi kuivasti. Toinen miehistä virnisti tyytyväisesti. Teilia pääsi irti lamaannuksestaan ja kirkaisi korvia huumaavasti.

 

 

Scaro oli muutamassa sekunnissa käytävässä. " Mitä on tapahtunut?" Hän ihmetteli, mutta ei tarvinnut vastausta, kun näki miehet. Maraleiakin oli nopeasti Scaron takana.

 

 

" Miten mukavaa, päätitte itse tulla meidän luoksemme", yksi miehistä myhäili häijysti. " Mutta nyt teidän on tultava mukaan", hän jatkoi virnuillen ja hapuili käsillään etummaisena seisovaa Teiliaa. Mies sai Teilian ranteesta otteen, mutta Teilia riuhtaisi nopeasti kätensä takaisin. " Mistä te puhutte?" Teilia tiukkasi säikähtäneenä.

 

 

" Pomo tarvitsee teitä", mies huokasi tympääntyneesti. " Tulehan nyt tänne sovinnolla, niin päästään nopeasti takaisin pomon luo", hän jatkoi ärtyneemmin ja tavoitteli taas Teilian käsiä. Teilia väisti täpärästi ja perääntyi muutaman askeleen. " En", hän kuiskasi. Mies tuhahti jotain ja tarttui Teilian oikeaan käsivarteen napakalla otteella ja vetäisi sitten Teilian miesjoukon keskelle, missä yksi miehistä tarrasi Teiliaa tiukasti olkapäistä kiinni. Teilia yritti riuhtoa itseään irti, mutta ote piti.

 

 

" Meillä ei ole koko päivää aikaa", mies äyskäisi ja siirtyi melkoisen pelästyneen Maraleian puoleen. Mies sai melkein Maraleian kiinni, mutta Maraleia siirtyi muutaman askeleen taakse päin ja läpsäisi miestä käteen, joka melkein sai otteen hänen ranteestaan.

 

 

Mies mutisi julmistuneena jotain vähemmän miellyttävää ja kohotti kätensä iskuun. Maraleia aukaisi suunsa sanoakseen jotain, mutta mies läimäisi häntä kipeästi poskelle.

 

 

Maraleia kiljaisi ja hänen päänsä heilahti sivulle iskun voimasta. " Opithan, että minulle et ala ryppyilemään. Tule nyt", mies ärähti ja riuhtaisi Maraleian joukon keskelle, Teilian viereen.

 

 

Taka-alalla pysynyt Scaro hypähti nyt rohkeasti miehen eteen ja kivahti: " Miksi te oikein teette tämän? Hakkaatte itseänne paljon nuorempia tyttöjä!" Mies painoi päänsä ja hänen kasvonsa peittyivät hupun varjoihin. Hänen olkapäänsä alkoivat nytkähdellä ja hetken Scaro jo hieman luuli, että mies itki, mutta miehen kohottaessa kasvonsa, hän huomasi miten väärässä oli ollut. Mies nauroi häijysti ja hän hekotti:" Mikä ritari urhoollinen sinä luulet olevasi? Ja luuletko voivasi komennella meitä? Tulee ihan suru puseroon, kun loukkaan sinun korkeita moraalisia käsityksiäsi, mutta kuten jo sanoin, meillä on kiire enkä jaksa kuunnella tuollaisen pienen itikan ininää."

 

 

Scaro puri huultaan ja katsoi rohkeasti, vaikkakin hieman levottomasti miestä silmiin. Mies oli ilmeisesti joukon johtaja. Hän oli suurimmaksi osaksi äänessä ja johti selvästi joukkoa. " Minä en sinua pelkää", Scaro tuhahti ja nakkasi ylimielisesti päätään sivulle.

 

 

Mies nauroi edelleen, mutta kohotti kätensä hymyillen koppavasti. " Saatpahan opetuksen", hän tiuskaisi. Scaro reagoi kuitenkin nopeasti ja iski miehen käden sivuun, juuri kun tämä oli lyömässä häntä.

 

 

Mies hämmästyi Scaron reaktiosta ja jämähti hetkeksi paikoilleen. Scaro käytti tilaisuuden hyväkseen ja pukkasi miestä kyynärpäällään mahaan. Mies ahmaisi henkeä ja rojahti sohvalle.

 

 

" Scaro, auta!" Teilia, joka oli seurannut tilannetta, kirkaisi. Maraleia näytti kauhistuneelta, eikä tuntunut saavan mitään suustaan ulos, vaikka aukoikin suutaan pakokauhussa. Teilinkin kasvoilla oli ahdistunut ilme ja hän katsoi kuin apua anoen Scaroon.

 

 

Scaro ei pysähtynyt ajattelemaan, vaan juoksi suoraan kohti sitä mustaviittaista miestä, joka piti Maraleian kädestä kiinni. Scaro syöksyi uhkarohkeasti miestä päin. Mies menetti hetkeksi tasapainonsa ja hän irrotti kätensä Maraleiasta, kun hän huitoi hulluna ilmaa pysyäkseen pystyssä. Maraleia hieroi rannettaan, jota mies oli puristanut melko kovaa. Mies sai nopeasti tasapainonsa takaisin ja hänen kasvoilleen kohosi julmistunut ilme. Hän pamautti nyrkillään Scaroa suoraan naamaan ja sai Scaron nenästä purskahtamaan verta.

 

 

" Mene nyt siitä johonkin suojaan", Scaro kehotti riuskasti ja puolustautui miehen lyöntejä vastaan. " Mihin?" Maraleia mietti ääneen. Sitten hän kääntyi ja juoksi käytävään, Scaron taakse.

 

 

Teilia tuntui saavan voimia Scaron tempauksesta ja hän kiskaisi itsensä irti miehen otteesta. Mies sai vielä hänen käsivarsistaan kiinni, mutta Teilia riuhtaisi kätensä irti.

 

 

Teilia pinkaisi suoraan Scaron syliin. Scaron silmät laajenivat yllätyksestä, eikä hän osannut reagoida mitenkään. Teilia rutisti Scaroa hetken kuin hengen hädässä ja irtautui vasta sitten. " Mene turvaan", oli kaikki mitä Scaro sai sanottua. ( Se on siellä takana kaatumassa sohvalle tai jotain... *punastuu*)

 

 

Teilia kiersi Scaron taakse, Maraleian luo turvaan. " Oletko kunnossa?" Maraleia murehti huolestuneesti. " Olen, olen. Oletko sinä?"  Teilia vastasi levottomasti. " Olen kai", Maraleia huoahti.

 

 

" Scaro ei ole kunnossa", Teilia voivotteli ja vilkaisi hätääntyneenä Scaroa, joka yritti parhaansa mukaan puolustaa heitä kolmen ison miehen hyökkäyksiltä. Maraleia käänsi päänsä pois päästäkseen katsomasta.

 

 

" Äh, pomo suuttuu. Kutsutaan se itse paikalle", eräs mustaviittaisista ärähti kärsimättömästi. " Hyvä on sitten", toinen myöntyi ja vetäisi viittansa alta raskaannäköisen, kultaisen sormuksen, jonka päällä komeili iso, punainen rubiinin siru. Mies nosti sirun pois sormuksen päältä, kuin se ei olisi ollutkaan siinä kiinni ja heitti sen ilmaan, mumisten samalla jotain epäselvällä, matalalla äänellä. Sirpale katosi poksahduksen saattelemana. Scaro tuijotti hölmistyneenä paikkaa, johon rubiinin siru oli kadonnut ja Maraleiankin silmät olivat nauliintuneet siihen paikkaan. Teilia sulki silmänsä ja epäili pahinta. Kuka tämä "pomo" olikaan, hänen ilmaantumisensa paikalle ei varmasti ollut hyvä asia.

 

 

Täsmälleen sillä hetkellä, kun auringon ensimmäiset säteet muutaman minuutin päästä riensivät ikkunasta sisään, eteiskäytävän päässä välähti kirkas valo ja sitten siinä seisoi pitkä, ryhdikäs mies, jolla oli kalpea iho, kasvoissa arvet ja mustat, pitkät hiukset poninhännällä selkäpuolella. Mies näytti hyvin kopealta ja ylpeältä, mutta vanhanaikaiset vaatteet kiinnittivät ensimmäisinä Teilian huomion.

 

 

" Jaaha, te ette sitten selvinneet ilman minua", mies lausahti täyteläisellä, miellyttävän kuuloisella äänellä. " Surkimukset", hän lisäsi hetken kuluttua ja sylkäisi halveksivasti miesten jalkojen juureen. " Mutta mennäänpäs sitten meille, niin vieraittemme ei tarvitse odottaa", mies tuhahti värittömästi. " Kuten tahdotte, herttua Martellos", yksi miehistä sanoi ja kumarsi kunnioittavasti.