Ilmoittakaa jos huomaatte kirjoitusvirheitä, koska minulla ei yksinkertaisesti ollut aikaa oikolukea tätä kovin tarkkaa, vaikka Wordilla kirjoitankin. Hyvää juhannusta kaikille! Tarina ei jatku tässä juhannuksena, koska lähden perheeni kanssa mökille.

Scaro makaili kuluneella sohvalla ja Maraleia istui hänen viereensä. He ja Teilia olivat sopineet viettävänsä iltaa Maraleian kotona. Heidän tutustumisestaan oli nyt pari päivää ja heistä oli kehkeytymässä hyvää vauhtia ystäviä. " Milloinkohan Teilia tulee? Onko se taas jäänyt laittamaan niitä hiuksiaan", Scaro huokasi sangen terävästi. " Rauhoitu nyt", Maraleia tuhahti kyllästyneesti.

 

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Ovelta kuului koputus. Ovikellokin oli joskus ollut olemassa, mutta nykyään se roikkui puoliksi irti seinästä. " Mene sinä avaamaan", Maraleia kehotti. " Miksi minä?" Scaro huokasi, mutta alkoi nousta hitaasti ylös. " Sinähän odotit häntä niin kovasti", Maraleia huomautti puolihuolimattomasti ja sipaisi pari hiuskiehkuraa pois kasvoiltaan.

 

 

Scaro käveli ovelle ja avasi sen. Teilia odotti oven takana ja hymyili lämpimästi tylsistyneen näköiselle Scarolle. " Anteeksi, että kesti", Teilia pyysi ja arvioi Maraleian kodin nopealla silmäyksellä.

 

 

Ensimmäiseksi Teilian mieleen tuli, että miten joku paikka saattoi olla niin rapistunut ja kertakaikkisen likainen ja sotkuinen. Miten Maraleia pystyi asumaan täällä?

 

 

Maraleia oli hieman hermostunut, vaikka hymyilikin Teilialle vaimeasti. Teilia oli täällä ensimäistä kertaa. Mitä aina niin kaunis ja hieno ihminen, kuin Teil ajattelisi tästä purkuvalmiista asunnosta, jota Maraleia ei pystynyt eikä aina edes jaksanut laittaa tarpeeksi hyvään kuntoon yksinään ja vielä ilman rahaa? Scaro lysähti Maraleian viereen sohvalle.

 

 

" Ajattele miten turha laitos koulukin on. Minä en kehdannut olla siellä kauaakaan", Scaro naurahti hieman katkerasti. Maraleia painoi päänsä alas hieman kiusaantuneena. " Minä… äh… Minä en ole koskaan käynyt koulussa", hän mumisi. Scaro ei ehtinyt vastata mitään, kun Teilia älähti:" Mitä? Etkö sinä ole koskaan ollut koulussa? Miten se on mahdollista?"

 

 

" En minä ole koskaan ehtinyt ja kun olin lapsi, niin isää ei tietenkään kiinnostanut, joten minä en edes ajatellut koulua silloin kun olisi pitänyt olla siellä pari ensimmäistä vuotta. Ja myöhemmin sinne ei enää oikein osannut eikä kehdannut mennä", Maraleia kertoi hieman nolostuneena. Pitäisivätkö Teilia ja Scaro häntä nyt täysin tyhmänä? Teilia istui Scaron viereen sohvalle ja näytti melko neuvottomalta. " Tuo kuulostaa tosi uskomattomalta", hän totesi.

 

 

" En minäkään käynyt koulua kuin muutaman ensimmäisen vuoden", Scaro huomautti laiskasti. " Mutta osaat ainakin perusasiat", Teilia totesi kirpeästi. " Osaan minä hieman lukea ja osaan numerot melko pitkälle", Maraleia totesi kuin puolustukseksi. " Mutta ei se ole paljon", Teilia tuhahti ja hänen kasvoilleen kohosi miettivä ilme.

 

 

" Jospa minä opettaisin sinua? Ja Scarollekin voisin opettaa hieman lisää asioita", Teilia ehdotti ja hymyili säteilevästi. " Eihän Maraleiakaan osaa oikeastaan mitään, vaan on kuin joku oppimaton maalaistallukka", Teilia lisäsi sitten tuumivasti.

 

 

" Mitä se sinulle oikeastaan kuuluu?" Maraleia kysyi kipakasti. Ei Teilian silti tarvinnut alkaa nimittelemään häntä. " Älä nyt. En minä sitä pahalla sanonut", Teilia korjasi nopeasti. " Ei sinun tarvitse tällaiselle oppimattomalle maalaistallukalle mitään opettaa", Maraleia tiuskaisi. " Älkää nyt kehdatko", Scaro kiirehti sovittelemaan, kun sattuikin sopivasti istumaan tyttöjen välissä.

 

 

" Hyvä on, anteeksi, en minä ajatellut", Teilia huokasi alakuloisesti. " Ei se mitään. Mutta ei sinun tarvitse mitään alkaa opettaa", Maraleia tuhahti töykeästi, mutta selvästi lientyneenä. " Älkää jaksako riidellä", Scaro huokasi tuskastuneesti.

 

 

Maraleia pyyhkäisi äskeisen kiistan pois, nyt kun se oli sovittu ja ehdotti: " Mitä jos syötäisiin jotakin?" " Ihan sama", Scaro haukotteli, mutta Teilia hymyili lauhkeasti ja vastasi heti:" Miksei? Olisi mukava laittaa ruokaa."

 

 

Tytöt alkoivat tehdä yhdessä juustopastaa. Scaro makaili sohvalla ja katsoi heidän touhujaan ponnettomasti. " Toivottavasti tämä nyt onnistuu", Teilia huolehti. " Älä huoli, minä olen laittanut lähes koko ikäni ruokaa itselleni", Maraleia rauhoitteli hymyillen.

 

 

Teilia kääntyi ja vilkaisi saamattoman oloista Scaroa. " Mikset sinäkin tekisi jotain tuon sohvalla lojumisen sijaan?" hän ehdotti. " Tehän teette kaiken aivan vapaaehtoisesti. Miksi minä edes tuppaisin mukaan sotkemaan koko puuhan?" Scaro kysyi ilkikurisesti virnistäen. " Ei hän kuitenkaan auta, miksi edes yrität?" Maraleia hymähti sopuisasti.

 

 

" Voihan hän sentään jotain tehdä", Teilia totesi ja vilkaisi olkansa yli Maraleiaa. Sitten hän kääntyi takaisin Scaron puoleen ja komensi kylmäkiskoisesti:" Ylös siitä! Voit sinä sentään jotain tehdä." " Okei sitten", Scaro huokasi ja punnersi itsensä ylös. " Missä me edes syödään. En ole nähnyt täällä pöytää", Scaro huomautti.

 

 

" Isän huoneesta on ovi yhteen huoneeseen, jota me pidämme ruokailuhuoneena. Sieltä on myös ovi vessaan", Maraleia vastasi edes kääntymättä Scaroon päin.

Tytöt saivat ruoan valmiiksi ja he siirtyivät Maraleian mainitsemaan huoneeseen ruoan kanssa.

 

 

" Yritin vähän saada tätä huonetta siistimmäksi. Toivottavasti ette pidä tätä aivan kamalana", Maraleia kertoi hieman hermostuneen oloisesti. " On tämä paljon siistimpi", Teilia huomautti tyynesti. " Tästä ruoasta muuten tuli oikein hyvää", hän lisäsi tyytyväisenä.

 

 

" Mitä sanoisitte muuten, jos ehdottaisin, että menisimme jollekulle meistä tänään yöksi?" Teilia ehdotti ja hänen hermostuneesta äänensävystään huomasi että hän oli miettinyt tätä asiaa jo. " Ei meille ainakaan", Scaro henkäisi nopeasti, hivenen hätääntyneesti.

 

 

" Meillekään ei voi tulla. Isä", Maraleia totesi lyhyesti. " Meilläkin on liian vähän tilaa", Teilia huokasi alakuloisesti. Tästä ei sittenkään taitaisi tulla mitään.

 

 

" Mutta miksei Scarolle käy?" Teilia keksi kysyä, kummastellen Scaron nopeaa kieltäytymistä. " E- ei se vain käy", Scaro tokaisi lyhyesti.

 

 

" Älä jaksa. Et vain kehtaa näyttää meille kotiasi, koska se on niin surkea", Maraleia kiusoitteli. " Ei se sitä ole", Scaro kiisti. " No mitä sitten?" Maraleia kysyi kummastuneesti. Miksi Scaro ei voisi päästää heitä kotiinsa? Mitä hän piilotteli?

 

 

" No, kai se sitten käy", Scaro tuhahti. Ikään kuin hän olisi halunnut päästä äkkiä aiheesta eroon. " Ihanaa! Syödään nyt, sitten Maraleia voi ottaa tavaransa mukaan ja mennään meidän kautta", Teilia hihkaisi ilahtuneena, vaikka häntä ihmetyttikin Scaron käytös. Scaro ei sanonut mitään, vaan söi vaiteliaana ruokansa loppuun.

 

 

Maraleia otti mukaansa yöpuvun, kamman ja muun tarpeellisen. Sitten he menivät Teilian luo hakemaan Teilian tavaroita. " Minkähän yöpaidan minä ottaisin?" Teilia mietti ääneen ja penkoi vaatelipastoaan. " Samahan se on", Scaro huokasi kyllästyneesti. " Eikä ole", Teilia väitti vastaan, mutta heitti silti yhden yöpuvuistaan pieneen reppuun, johon hän pakkasi tavaransa.

 

 

Scaro asui Teilin kodin vastapäätä olevassa kerrostalossa. " Tämähän on hieno!" Maraleia huudahti ihastuneesti, kun astui ovesta sisään. " Äh, ihan ok", Scaro vastasi vaatimattomasti. " Eipäs. Mikset ole kertonut, että asut näin hienossa asunnossa, vaikka koko seutu ja tämä rakennuskin ovat täysin purkuvalmiita?" Maraleia väitti vastaan.

 

 

" Katsokaa! Täysin minun ikkunaani vastapäätä", Teilia hihkaisi ja katsoi eteiskäytävän päässä olevasta ikkunasta, josta tosiaan näkyi hänen huoneeseensa. Scaro mumisi vaivautuneena jotain epäselvää.

 

Kaupungin laitamilla…

 

 

" Mistä sinä edes tiedät missä se tyttö on? Tämä kaupunkihan on aivan himputin iso", yksi tummista, mustaviittaisista miehistä äksyili melko ärtyneen kuuloisena. Toinen heistä hymyili melko kierosti ja vihelsi kimakasti. Jostain korkeuksista kuului kimakka kiljaisua muistuttava ääni ja sieltä syöksyi suhteellisen eksoottisen näköinen lintu, suoraan viheltäneen miehen olkapäälle. " Katsos näin", mies lausahti tyytyväisenä.

 

 

" Oletko varma että tuo linnun kuvatus löytää ne?" Joku huppupäisistä miehistä kysyi epäilevä sävy äänessään. " Löytää se. Sitten meidän pitää vain käydä noutamassa pomolle ne kakarat", mies nauroi häijysti ja lähetti linnun lentoon.

 

Scaron kotona…

 

 

" Tämä on varmaan sinun huoneesi?" Maraleia ehdotti hymyillen. " Juu, on", Scaro vastasi puoliääneen. " Eihän tämä ole ollenkaan hullumpi. Hieman ehkä kuluneen oloinen, mutta ei paha", Teilia virkkoi rauhallisesti.

 

 

Maraleia siirtyi ihmettelemään marsu julistetta Scaron työpöydän päällä ja Scaro seurasi Maraleiaa. Teilia vilkaisi puolihuolimattomasti katonrajaa, josta maali oli karissut vähän pois ja kirkaisi.

 

 

" Mitä nyt?" Scaro kysyi ja kääntyi hätäisesti. Maraleiakin kääntyi katsomaan Teiliaa pelästyneen oloisena. Teilia osoitti suu auki katonrajaan. Sieltä lennähti huoneeseen kummallisen värinen, hieman haukan näköinen lintu. " Se… se ilmestyi tyhjästä!" Teilia kirkaisi tuijottaen silmät selällään lintua.

 

 

" Tyhjästä? Eihän se ole mahdollista. Ehkä se on lentänyt joskus ovesta ja jäänyt minun huoneeseeni", Scaro ehdotti kummastuneena ja seurasi katseellaan huonetta ympäri lentelevää lintua. " Se ilmestyi tyhjästä! Yhtäkkiä se oli vain siinä!" Teilia intti. " Mitä sinä sanot, Maraleia?" Teilia kysyi ja kääntyi kuin apua anellen Maraleian puoleen.

 

 

" Minä… minä en näe mitään lintua", Maraleia mumisi tuskaisen oloisesti ja piteli päätään. " Mikä sinun on?" Scaro huudahti säikähtäneesti ja harppasi Maraleian viereen. " En minä näe sitä… äh, päätä särkee", Maraleia valitti.

 

 

" Tuossahan se on", Scaro sanoi hivenen epäilevän kuuloisesti ja viittasi edelleen huonetta kiertävään lintuun.

 

 

" En minä näe sitä", Maraleia vannoi ja kohotti hieman päätään. " Maraleia, oletko kunnossa?" Teilia kysyi huolestuneesti ja katsoi levottomasti Maraleiaa. " Päätä särkee. Tuntuu kuin pääni räjähtäisi kohta", Maraleia mutisi tuskaisen oloisena.

 

 

" Eihän…eihän tämä ole mahdollista? Ensin tuo lintu ilmestyy Teilian mukaan tyhjästä ja sitten Maraleia ei näe sitä", Scaro ihmetteli levottoman ilmeen ilmestyessä pikku hiljaa hänen kasvoilleen. Teilia vilkaisi ahdistuneena Scaroa. " Ei se olekaan. Ja mistä tämä Maraleian päänsärky ilmestyi?" hän totesi säikähtäneenä.

 

 

" Päätäni alkoi särkeä heti, kun Teilia näki tuon linnun", Maraleia mumisi. Scaro katsoi lintua tarkkaan ja samassa se katosi. Sen ääriviivat sumenivat nopeasti ja sitten se katosi kokonaan. " Mihin se meni?" Teilia huudahti. Scaro aukaisi ällistyneesti suunsa. " Minä… päänsärky katosi", Maraleia henkäisi typertyneesti.

 

 

" Mitä tämä on? Minä en ymmärrä", Teilia murehti peloissaan. " Ei…ei tällaista tapahdu oikeasti", Scarokin puuskahti. " Tämä on mahdotonta", hän jatkoi hyvin painokkaasti. " Mutta se tapahtui silti", Maraleia huomautti ahdistuneen oloisena.  

 

Toisaalla…

 

 

" Selvä. Se tuli takaisin", mies lausahti tyytyväisesti, kun lintu lennähti takaisin hänen olkapäälleen. " No, mihin meidän pitää mennä?" joku muista kysyi tympääntyneesti. Mies nosti linnun varovasti olkapäältään kädelleen ja puhui sille jotain laulavalla, epäselvällä äänellä. Lintu rääkäisi kirkkaasti. Mies hymähti ja antoi linnun lennähtää kädeltään takaisin olkapäälleen.

 

 

" No? Voisit jo kertoa", yksi huppupäisistä miehistä äyskähti tyytymättömästi. " Ihan vain parin korttelin päähän. Koko konkkaronkka on ilmeisesti samassa paikassa. Sehän vain helpottaa meidän työtämme. Pitää muistaa esittää heille kiitokset", mies vastasi katalasti hymyillen. " Mennäänpäs sitten, ettei pomo hermostu. Hän ei tunnetusti pidä odottamisesta ja tästä tulee luultavasti melko arvokas saalis", yksi miehistä naurahti käheästi.